Kesä tekee hyvää. Tunnen pitkästä aikaa eläväni. Aurinko paistaa ja ulkona tuoksuu kesä. Olen laihtunut(kesä tekee senkin). En ole joutunut kestämään typerää luokkaani ja tressaamaan niitä ääliöitä. Voin sanoa jopa nautivana elämästäni.

Haluaisin rahaa, että pääsisin shoppaamaan, mutta koska sitä ei tipu taivaalta niin eipä ole. Minulla olisi kaikkea mahdollista mielessä mitä pitäisi saada.

Törmäsin pitkästä aikaa vanhaan ystävääni. Olimme kauan niin huonoissa väleissä, että  emme edes puhuneet toisillemme. Nyt ollemme taas ystäviä. Silloin parhaita, mutta nyt kavereita. Hän silti on paras ystäväni. Minulla ei ole ketään muuta. Ystävälläni  on oma elämänsä mihin minä en juurikaan kuulu, mutta hän pitää silti yhteyttä. Jos hän olisi joku muu, olisin kateellinen. Tässä tapauksessa olen vain onnellinen.

Olen nyt ollut hetken vapaalla kouluhelvetistäni. Onneksi, en olisi jaksanut ja olisin taas lintsannut. Pistää oikein vihaksi, kun ajattelen maanantaita. Päätin lohduttaa itseäni sillä, että unohdan sen viikonlopuksi ja lähden shoppaamaan. Tietysti minua alkaa kaupassa vituttaa läski peppuni, mutta ei tällä kertaa... Päätin senkin jo. Piste. Haluan ISOJA paitoja, farkut ja laukun. Minun on pakko käydä marimekossa. Se on perinne, jota ei parane rikkoa. Minä rakastan sitä merkkiä. Ja on tietysti ihanaa mahtua kokoon xs. Rakastan muutenkin raitoja ja suuria kuoseja. Viime aikoina olen kuolannut sellaisen päärynä-t-paitan perään. Heti kun saan siihen rahaa, syöksyn viivana ostamaan sen! Tai minusta ei kyllä saa viivaa tekemälläkään... Tai ehkä... On se niiin ihana!

Kirjoittelin hetken marimekosta ja heti tulin iloseksi. Olen minäkin ailahteleva persoona!

Välillä mietin miksi ihmeessä vihaan itseäni niin paljon. Tänäänkin söin taas liikaa ja nyt vain ajattelen että joo huomenna paastoan sen edestä. Tiedän kuitenkin, että en pysty siihen. Huomenna ajettelen, että ohoh taas tuli syötyä likaa. Minkähän takiaa olen näin läski. Vastaus on kai se, että en enää välitä. EI. Mulla vaan ei ole edes sitä vertaa selkärankaa. Kärsin yleisestä taudista. Ostan liian pieniä vaatteita. "Joo, kyllä mä näihin mahdun kuukauden päästä", vaikka tiedän sen heti, että ainut ketä huijaan olen minä itse. Katson itseäni  peilistä ja näen itseni ja ympärilläni olevat massat. Koska olen lihonut pienessä ajassa ankaran laihdutuksen jälkeen, tuntuu siltä, että se läski ei ole osa minua. Se on tielläni liikkuessani. Se on kuin vaatteet, miksi en saa riisua sitä yltäni?